MALTA 2004

Tänä vuonna lomakohteen valinta kävi helposti. Olimme harkinneet Maltaa jo aiemminkin ja muutamat suositukset tekivät asian vieläkin helpommaksi.

Ensimmäinen päivä

Lentomme lähti puoliltapäivin eli meillä oli aikaa "rauhassa" tarkistaa että kaikki on mukana. Lentokentällä oli mieletön jono check-inniin; valtava koululaisryhmä näytti haluavan samalle lennolle. Pyysimme lippuluukulta paikkoja mahdollisimman kaukana pennuista, virkailija ymmärsi heti mitä tarkoitimme. Lentsikka oli vanha Boeing, aika nuhjuinen, ja henkilökuntakin näytti siltä kuin olisivat juuri saaneet tietää lomiensa tulleen peruutetuksi. Air Maltan ystävällisyydelle vain tyydyttävät pisteet. Ruoka oli heikkolaatuista mutta niinpä se on lähes kaikilla lennoilla nykyään. Perillä meitä odotti hyvin ystävällinen DER-matkatoimiston virkailija, joka osoitti meille kuljettajamme. Siis nousimme autoon ja lähdimme tämän riuskan sedän kyydittämänä hurjaa vauhtia vasemmanpuoleisen liikenteen viidakkoon.

Hotellihuone oli upea, sitä ei muut adjektiivit voi paremmin kuvata. Suuri ja valoisa, kaksi parveketta, näkymä Sliema Creekin yli Vallettaan. Paksut kauniisti laskeutuvat sinivalkoiset verhot, upottava kokolattiamatto, marmorikylpyhuone.. taivaallista!!

Purimme vain välttämättömimmät ja piipahdimme heti hotellin katolla uima-altaalla. Mukava, rauhallinen paikka ja hienot näköalat. Sieltä lähdimme alas ja ulos. Ensimmäisenä iltana tutustuimme lähiympäristöön. Hotelleja rakennettiin lisää silläkin hetkellä Sliema Strandin varrelle, onneksi nämä rakennustyömaat eivät häirinneet meidän hotelliamme. Totesimme että vasemmanpuoleinen liikenne on hyvin hämäävä jopa jalankulkijalle. Tulee katsottua tuhat kertaa oikealle ja vasemmalle tietämättä mistä niitä autoja nyt vielä voisi tulla.

Noin puoli kahdeksan aikaan alkoi jostain kauempaa kuulua pauketta, välillä näkyi välähdyksiäkin; muutaman kilometrin päässä näytti olevan kahdessakin paikassa ilotulitus. Ei tosin länsimaiseen tyyliin; 15min tulenpalavaa jyskettä, vaan pitkin iltaa, koko ajan pienin tauoin. Mitkä lienee bileet jossakin.

Illastimme englantilaistyylisessä lähipubissa jossa kiihkeästi seurattiin jalkapallon EM-kisoja. Olueksi otimme paikallista Cisk -merkkiä joka maistuu suomalaiseen suuhun oikein hyvältä!

Valletta ja ensimmäinen bussimatka

Toisen päivän aamuna puoli kymmeneltä oli lyhyt tapaaminen matkatoimistomme edustajan kanssa, jonka tuloksista lisää tuonnempana.

Aloitimme päiväohjelman lähtemällä lautalla Vallettaan. Pieni "Löwenbräu"- olutpanimon sponsaama purtilo pendelöi Vallettan ja Slieman väliä kuuteen saakka illalla. Kertaylitys maksoi 0,35 LM ja lähtöjä on puolen tunnin välein. Heti saavuttuamme Vallettaan iskivät hevosrikshakuskit kimppuumme - "special price, only for you, only today, sir.. come back please.. look, nice horse".

Vallettassa kadut olivat kapeita ja kaupungin pohjapiirustus on tehty kuin viivoittimella vetäen. Valletta lienee maailman ensimmäinen ”suunniteltu” kaupunki. Tyypillistä kaupunkikuvalle ovat talojen kylkiin rakennetut lukemattomat puiset parveke-erkkerit. Ennen muinoin on puinen parveke kertonut taloudellisesta hyvinvoinnista; puu on ollut jo silloin tuontitavaraa muuten niin kivisellä saarella. Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös lähes kaikkien asuntojen ovien viereen seinään tehdyt pienet pyhimysten kuvat joissa joissakin on myös pieni lyhty.

Talsimme siis ympäriinsä mielettömässä kuumuudessa. Yritimme itseasiassa päästä Vallettaa ympäröiville muureille, vaan juuri silloin emme löytäneet mistään järkevää pääsyä minnekään. Viivyimme hetken vilvoittelemassa varjoisassa kahviossa ja piipahdimme vielä Vallettan ”Voiton Kellolla”.

Olimme kuulleet että täkäläiset bussikuskit arvostavat tasarahaa, emmekä halunneet joutua maltinkielisen sadattelun kohteeksi seteleinemme, joten päätimme vaihtaa valmiiksi hieman bussikolikoita. Etsimme siis pankin. Ovi oli lukossa. Pankin sisällä näimme miten aseistettu univormuinen mies kiiruhti ovelle ja raotti sitä hieman (ehkä paikallisten pankkiryöstäjien vakituinen naamioasu on lomahattu, aurinkolasit ja shortsit?). Vartija avasi siis oven, me selitimme, että change coins please. Jaha, sisälle vaan. Sisällä olikin sitten tavallinen pankki ystävällisine virkailijoineen – ymmärsivät heti kun sanoimme haluavamme bussirahaa, kertoivat että 0,25LM:n kolikot ovat yleensä ihan ok. Tämän jälkeen suunnistimme bussiasemalle.

Maltan linja-autot ovat aivan oma lukunsa. Seassa on muutamia nykyaikaisia busseja mutta yli puolet ovat vanhoja 60-luvun upeasti koristeltuja Leyland tai Bedford -busseja. Kaikki linja-autot lähtevät Vallettasta, eli verkosto on "säteittäinen". Linja-autoasema tuntuu ensin jonkin verran sekavalta. Bussit näyttävät seisovan sikin sokin, ne myös ajavat täysin surutta melkein kantapäille kovan tööttäyskonsertin kera - kannattaa katsoa monta kertaa ympärilleen ennen kuin lähtee ylittämään isompaa vapaata aluetta. Pyysimme luukulta kartan jotta saimme hahmotettua missä ylipäänsä olemme ja millä numeroilla pääsee takaisin Sliemaan. Halusimme varta vasten mahdollisimman vanhan bussin kyytiin. Meno oli erittäin vauhdikasta ja jonkin verran jousetonta. Bussissa kävi kova tuuli - kaikki ikkunat olivat syrjään siirrettävää mallia ja kuumuuden takia tietenkin apposen auki.

Päästyämme hotellille menimme katolle ottamaan aurinkoa ja uimaan. Hieno paikka täydellisine näköaloineen merelle.

Illastimme herkulliset pippuripihvit hieman kauempana ”kotinurkilta”. Jossain vaiheessa alkoi taas ilotulitus. Ihmehommaa.

Kolmas päivä

Olimme päättäneet buukata kaksi päiväretkeä joten soitimme oppaallemme Fionalle joka oli juuri sattumalta hotellin lähistöllä. Tapasimme aulassa ja buukkasimme kaksi ”ekskursiota”. Päiväretki naapurisaarelle, Gozolle ja risteily Maltan ympäri.

Lähdimme sitten Slieman satamaan ilman sen kummempia suunnitelmia. Rantakadulla meitä puhutteli satamakierrosta tarjoavan veneen ”kapteeni”. Minä olin ensin skeptinen, huijareita kaikki tyynni! Hezzu kuunteli tarkemmin ja päätimme kävellä kierroksen ja miettiä asiaa. Pikku puulaiva oli hyvin sympaattinen toisin kuin paikallisen Captain Morgan -konsernin terävähampaiset suuret laivat. Ennen kaikkea kannatimme tietoisesti pienyrittäjää; isot konsernit kyllä saisivat rahansa. Kävelimme takaisin pikkulaivalle; emmehän voi viettää lomaamme saarella menemättä kertaakaan laivaan!

Tämä pieni paatti oli nk Luzzu. Se on yhteinen nimitys Maltan kalastajaveneille. Ne ovat aina kirkkain värein maalattuja ja niiden kokassa on molemmin puolin silmä (Oculi, Osiriksen silmä). Niiden tarkoitus on vahtia venettä pahoilta voimilta ja epäonnelta. Kyse ei ole pelkästään turisteille keksitystä saagasta, vaan kaikissa kalastajaveneissä todellakin oli silmäpari.

Kaksi tuntia veneilyä Vallettan hyvin suuressa ja moni-ilmeisessä satamassa. Oli todella hienoa ja nähtävää riitti. Minuun iski siitä hirmuinen laivakärpänen. Takaisin saavuttuamme satamaan päätimme lähteä Vallettaan etsimään tupakkakauppaa josta löytyisi Philip Morris -tupakkaa. Menimme nyt bussilla, muistimme edellispäivästä miten lauttasatamasta oli kova kiipeäminen kuumuudessa ylös Vallettaan.

Saimme tupakkiliikkeen kivalta myyjältä tietää ettei koko saarella ole meidän merkkiämme. Ostimme askin paikallista röökiä mutta maistaessamme siitä yhden totesimme, että ok pitää polttaa valkoista Marlboroa. "Mallua" löytyy useista paikoista.

Vallettasta palasimme lautalla kotiin ilman sen kummempia nähtävyyskatsantoja, uima-altaalle ja syömään, tällä kertaa taas samaan englantilaispubiin. Tällä raflalla oli kivat pöydät ulkosalla joiden äärestä voi tarkkailla rantakadun meininkiä. Esimerkiksi paikallinen autokanta muistuttaa vastaavaa suomessa 70-luvulta. Morris Marina tuntui olevan suurinta huutoa vanhojen biilien keskuudessa, Vauxhalleja vilahteli lukemattomien Minien seassa.

Neljäs päivä

Oppaamme oli suositellut että jos haluamme käydä Maltan naapurisaarella Gozolla, olisi ehdottomasti kätevintä buukata reissu häneltä. Autonvuokra olisi hoidettava jo Vallettasta, eli pitäisi ajaa koko Maltan läpi, mennä lautalla yli ja jatkaa sitten ympäri Gozoa. Tämä ei houkutellut koska vasemmanpuoleinen liikenne sai edelleenkin ajatukset sekaisin.

Lähdimme siis Gozon reissulle jo aikaisin aamulla, haku hotellilta oli 7:30.

Ensin meidät vietiin Hiacella toiseen hotelliin, josta tuli opas, Vanessa, ja pari muuta asiakasta kyytiin. Kuljettajamme kertoi että kaikenkaikkiaan on tulossa 10 henkeä, niinpä rundailimme seuraavan 45min ympäri rantakaupunkeja ja keräilimme loput reissulaisista kyytiin.

Vasta kun olimme kaikki mukana, painoi Vanessa play-nappiaan ja alkoi puhumaan. Tähän asti ei meille turisteille oltu sanottu kuin "hi" ja jatkettu maltinkielistä keskustelua kuskin kanssa.

Gozon lautalle oli monen sadan ihmisen jono, eikä kellokaan ollut kuin vasta 9:10, silti auringon paahde tuntui nikertävän jo nyt. Jonotimme aurinkoisella seinustalla itseasiassa vain 20 minuuttia mutta se tuntui kahdelta päivältä.

Botski oli keulaporttinen autolautta ja matka Gozoon kesti 25 min. Perillä ahtauduimme minibussiin joka oli melko pieni mutta onneksi hyvin ilmastoitu. Oppaan playnappi-selostukset olivat laadullisesti hyviä, puhui selkeästi ja suloisella aksentilla. Selostusten ulkopuolella Vanessa ei kuitenkaan pukahtanut sanaakaan, hyvä jos vastasi olankohautuksella parin tädin esittämiin kysymyksiin.

Lautta saapui Mgharrin satamaan. Siitä ajoimme Calypso Cavelle, Ramla Baylle – ja sieltä taas Xlendiin jossa näimme sedän joka oli saanut saaliiksi mustekaloja. Niiden pää oli noin tennispallon kokoinen ja lonkerot 25cm. Väri oli vaaleanharmaa. Eivät olleet edes etovia, säälittivät vaan vähäisen.

Sieltä Viktoriaan jossa oli ruokailu ja kiinnostava multimediaesitys Gozon kulttuurista. Saimme tietää ettei Gozolla ole käytännöllisesti katsoen lainkaan rikollisuutta, jopa oikeustalo on periaatteessa aina suljettu. Ihmiset tuntevat kaikki toisensa ja ovat tavallaan yhtä suurta perhettä. Gozolaisten aksentti on maltalaisten mielestä vaikeaa ymmärtää – silti Maltalaiset käyvät vähintään kerran vuodessa viettämässä lomaviikon naapurisaarellaan.

Matka jatkui Citadelliin joka on Viktorian kaupungin keskellä oleva entisajan linnake. Citadelli on ollut asuttu jopa 1600 -luvulle saakka jonka jälkeen asukkaat alkoivat, aikojen muuttuessa turvallisemmaksi, pikkuhiljaa rakentamaan sen ympärille kaupunkia: Viktoriaa (Rabat), josta tuli myöhemmin Gozon pääkaupunki. Citadell on kuuluisa katedraalinsa puuttuvasta kupolista. Se jätettiin rahapulan vuoksi rakentamatta ja myöhemmin, kun siihen olisi ollut varaa, oli tämän kirkon suunnitellut arkkitehti jo kauan sitten kuollut. Kukaan ei uskaltanut alkaa rakentamaan kupolia joten paikalle tilattiin maalarimies Italiasta joka maalasi kattoon optisesti hyvin taitavasti tehdyn harhakupolin. Käydessämme tässä kirkossa piti paljaat sääret ja käsivarret peittää tummansinisillä kaavuilla. Tähän tapaan on useasti törmätty ja aina myös noudatettu; poikkeuksellista oli silti se, että sisälle ei olisi muuten edes päässyt. Toisaalla on törmätty enemmän vapaavalintaiseen käytäntöön jossa turisti päättää itse haluaako kietoa kaavun ympärilleen vai ei.

Siitä Azure Windowlle. Sen juurella tarjottiin veneajelua (1LM) luolien läpi meren puolelle. Veden sinisyys oli salvata hengen. Sen kohina luolissa... fantastista! Ajelimme hissukseen pariin muuhunkin luolaan, luonto oli niin kaunis, niin hulppea.

Kuumuus taas oli aivan kauhea.

Sieltä ajelimme suht suoraan takaisin lauttasatamaan. Maltalle rantauduttuamme sattui todella vaarallinen tilanne: Ihmiset poistuivat laivalta autokannen kautta, autojen seassa. Juuri kun olimme astumassa maan kamaralle, lähti ramppi takaisin nousuun. Eräs eläkeläisnainen kaatui ja kieri rampilta meinaten pudota veteen, huh. Miten tämä voi edes tapahtua? Ehkä joku hupiveikko oli päättänyt painaa laivasta poistuessaan jotain nappulaa. Mahdollisuutta tähän ei tietenkään saisi edes olla.

Viides päivä

Herätys klo 8:45. Olimme varanneet venekyydin Marsaxlokkiin jokasunnuntaisille kalamarkkinoille. Edellisiltana ostaessamme tätä matkaa näytti Luzzukapteenimme venettä jolla matka tehtäisiin. Sei ei ollut niin kaunis kuin satamakiertoajelun paatti, olimme pikkaisen pettyneitä.

Istuimme muiden noin 10:n turistin kanssa kyytiin ja sitten mentiin. Ja tosiaan mentiin. Satama-alueelta päästyämme laittoi kuskimme kaasun jos ei nyt pohjaan niin melkein ainakin. Meri tyrskyi pois altamme, vaahtopäät pärskyivät, hattu oli lentää päästä, moottori jylisi. Minua jännitti alussa mutta se katosi pian hengästyneen innostuksen tieltä. Saavuimme noin puolentunnin venematkan jälkeen markkinoille. Luzzuveneitä oli todella paljon, satama täynnä. Kamera kuumana kuvailimme toinen toistaan jännittävämpiä veneitä.

Kalamarkkinoilla oli suurin osa myynnistä vaatteita ja vain murto-osa mereneläviä. Erilaisia mustekaloja, tonnikalaa, ankeriasta, haikalaa, rauskua, kampelaa, barrakudaa, jättirapuja. Kotieläinkauppaakin näkyi: koiranpentuja pahvilaatikoissa, häkkilintuja tarjolla täpötäysissä häkeissä joissa eurooppalaisissa oloissa oleskelisi korkeintaan kaksi tivua. Akvaariokaloja pienissä vesiastioissa ja jopa 3cm läpimitaltaan olevia kilpikonnanpoikasia. Monesta eläimestä näki, että niillä oli hankala olla. Lähes joka kojun välissä istui vaatimattomalla jakkaralla kapriksia myyviä vanhoja rouvia, joka paikassa myytiin upeita pitsitöitä; liinoja, viuhkoja ja paitoja jotka todella ovat paikallisten nypläämiä.

Kuten sovittua, paluukyyti haki meidät puoli kahdelta ja sitten kiidettiin takaisin. Ajoimme ylimääräisen mutkan parin lahdelman kautta, jossa toisessa niistä oli useita yksityisveneitä ankkurissa. Putputtelimme hiljaista vauhtia veneiden seassa. Niiden kansilla perheet, ystävät ja tuttavat oleilivat ja nauttivat päivästä. Söivät eväitä, pelasivat korttia, lapset pulikoivat turkoosissa meressä, vesi oli niin kirkasta ettei sellaista uskoisi olevankaan. Melkein kurkkua kuristi, oli niin täydellistä.

Ja taas kaasua. Vene pomppi aallokossa, tuuli tuiversi korvissa, vesipisarat iholla tuntuivat viileiltä. Oikein haikeus iski kun palasimme Sliemaan. Juttelimme Luzzukapteenimme kanssa vielä hetken ja lähdimme Vallettaan aikomuksena käydä "Malta Experience" -esityksessä. Olimme kuitenkin unohtaneet, että oli sunnuntai, eli se oli kiinni. Kesken taaplaamisemme tyhjillä Vallettan kaduilla, hypähti kadunvarrella olevasta taideliikkeen ovesta täti Hezzun eteen ja pyysi häntä ottamaan valokuvan. Valokuvan ottamisessa ei sinänsä mitään ihmeellistä, mutta hän pyysi meidät sisälle liikkeeseen, asettui vanhemman sedän kylkeen ja naps. Tilanne oli hauska, kaikkia nauratti puolin ja toisin, Hez yllytti hymyilemään että "not so serious please". Kun jatkoimme matkaa, arvelimme, että se setä oli ehkä ihan oikea taiteilija, koska täti halusi kuvaan hänen kanssaan.

Kuumuus oli karmea. Kukaan muu hullu ei näyttänyt olevan liikkeellä kuin me. Bussipysäkiltä ei löytynyt tietenkään minkäänlaista infoa milloin seuraava linja-auto tulisi. Pysäkillä oli ainoastaan hevonen kuskeineen. Nice horse, good price. Päätimme ottaa pollen lautalle ennen kuin saisimme lämpöhalvauksen. Hepan nimi oli Marquard joka Hezin korvissa kuulosti sopivasti makkaralta. Klippe-kloppe, nice horse. Naurettiin siinä kärryssä keikutellessamme että tää on varmaan maailman epäcoolein tapa siirtyä paikasta toiseen.

Kuudes päivä

Tänään nukuttiin pitkään, eilen illalla istuttiin baarissa pitkää iltaa. Hitaasti ja varmasti siirryimme linja-autolle ja siitä Golden Bay hiekkarannalle. Bussimatka kesti tunnin, kiersimme kaikki koillisrannan kylät. Golden Baylla vuokrasimme varjot ja aurinkotuolit. Sitten mereen! Hymy korvissa killuteltiin superlämpimässä kirkkaassa vedessä kun yhtäkkiä tunsin poltteen ranteessani.

Tarkkailin vettä ja näin siellä lillivän jättimäisen puoli metriä halkaisijaltaan olevan monsterimeduusan. Kiinnittämättä huomiota kädessäni tuntuvaan raastavaan tuskaan, tunsin adrenaliinin kohoavan ja välittämättä seurauksista syöksyin veteen napaten elukkaa kurkusta kiinni. Riepottelin tilanteen saamasta käänteestä hämmentynyttä meduusaa (se näytti katsovan minua ameebansilmillään rukoillen pikaista anteeksiantoa) ja yhdellä jäntevällä ja hallitulla viskaisulla heitin sen tuhansien metrien päähän avomerelle jossa se toivottavasti miettii tekosiaan vielä seuraavankin päivän ajan. Ranteeni oli turvonnut tulipunaiseksi, ihmiset kiiruhtivat luokseni ja kalpenivat nähdessään kipua hehkuttavan ihoni. Joku toi lääkettä, yksi tarjosi tuolia alleni. Minua ei juuri istuttanut ja lääkkeenkin laitoin laukkuuni voidakseni viedä sitä todella sitä tarvitseville. Sitten lähdin kaljalle.

Tosiasiassa tapahtunut: Näin vedessä pienen 15-20cm pitkän meduusan jonka pää oli ehkä kahvikupin kokoinen. Säikähdin aivan hirveästi ja aloin kauhomaan kasvavassa paniikissa pois vedestä. Hezzu huusi perään että mitä tapahtui, minä höngin että meduusah-meduusah. Kipitimme aurinkotuoleille, minä tuhersin itkua hysterian partaalla kelaten mielessäni sairasvakuutukseni ulkomaanehtoja. Jäljet olivat aika rankan näköiset. Menin rantatuolienvuokraajasedältä kysymään itkua pidätellen että onko tää vaarallista. Setä otti käsivarresta, suukotti sitä, ja sanoi että my dear you have only 20 minutes left to live. Huuleni väpätys taisi paljastaa etten yhtään ymmärrä leikkiä, eli hän kehotti menemään baariin, sieltä saisin kipua lieventävää lääkettä. Baarityttö katsoi rannettani ja hihkaisi että hän on tänään varmaan jo kaikille antanut sitä litkua. Tuntui siltä kuin olisi saanut kolme nokkosen ja yhden ampiaisenpiston samaan kohtaan. Pahin lakkasi onneksi puolentoista tunnin kuluttua.

Myöhemmin kävimme vedessä katsomassa, siellä se lillui edelleen, tosin ihan pohjassa. Harmitti vähän että uimiset meni siltä päivältä vähän mönkään. Sitten Hez sai minut lopulta vesiskootterin kyytiin. Pelotti kovasti mutta en halunnut perääntyä. 20 minuuttia ajeltiin hienojen kalliojyrkänteiden reunustamassa lahdelmassa. Oli ihan mukavaa vaikka lopussa Hez innostuikin kaasuttelemaan vähän liikaa minun makuuni.

Kotona Sliemassa haimme kebabit ja menimme rantabulevardille syömään. Katselimme ihmisiä ja vaihteeksi näkyviä ilotulituksia. Lopuksi vielä hotellin katolle katsomaan kaunista yönäkymää maltan yli; hienoa.

Seitsemäs päivä

Laiska päivä. Bussilla Vallettaan jossa kävimme katsomassa Malta Experiencen, joka oli siis erittäin mielenkiintoinen esitys Maltan hyvin värikkäästä historiasta. Se todella kannattaa käydä katsomassa, kyseessä ei ole kuiva hissantunti vaan mukaansa tempaava auditorioesitys. Hyvin ilmastoitu ja selostukset kuulokkeista kaikilla muilla kielillä paitsi suomeksi :)

Sieltä ritarimuseoon ja sieltä taas arkeologiseen museoon jossa saimme tutustua Maltan esihistoriaan. Malta on asutettu arvioiden mukaan noin 5200 ekr, joten saarelta löytyy hyvin vanhoja raunioita. Museossa näimme myös sen aidon ”sleeping lady” patsaan, josta kuulimme aikaisemmin ”Malta-Experience” esityksessä. Tästä innostuneena päätimme tehdä seuraavana päivänä luola- ja rauniokierroksen.

Kaduilla talsiessamme seurasimme ohimennen paikallista bingon toimintaa. Ovet olivat pihalle saakka auki, kävelimme siis sisälle. Oli ihan hiljaista vaikka sali oli tupaten täynnä ihmisiä. Kaiuttimista kuului monotoninen"one and two is twelve, four and five is fourty-five, eight and seven is eighty-seven,..", ihmiset rastittelivat keskittyneesti bingolappujaan. Sitten joku sai bingon, ja hiljaisuus muuttui voimakkaaksi hälinäksi ja huitomiseksi. Väkisin alkoi naurattamaan, kontrasti aikaisempaan rauhallisuuteen oli tyrmäävä. Bingo tuntui olevan muutenkin suosittu vapaa-ajan harrastus. Jopa veneillessämme näimme jonkinlaisen satamabingon joka oli parinsadan hengen suuri ulkoilmaterassi. Olimmekin joskus iltasella kuulleet hotellimme parvekkeelle jostain kaukaisista kaiuttimista lueteltuja numeroita osaamatta oikein yhdistää sitä mihinkään.

Kahdeksas päivä

Luola- ja raunioretki. Heti aamulla Vallettaan ja siitä linja-autoon 11 joka tulisi viemään meitä tänään etapista toiseen. Hezzu halusi navigoida, minä ensin epäilin että mitenkähän käy mutta pitkän nenän sain, kaikki löytyi loistavasti. Taisi vaan olla hankalaa luopua kartanlukijan roolista? Eniten jännitti että mistä tiedämme milloin pitää jäädä pois melko täydestä bussista. Istuimme ihan edessä joten pystyimme seuraamaan viittoja. Kun näimme Temppelien viitan, jäi samaan aikaan myös muutama muu turistin näköinen pois eli mikäs siinä, alas ja ulos. Päivän kuumin aika oli alkamassa.

Pienen ”navigoinnin” jälkeen löysimme etsimämme rauniot. Pääsymaksu 1 LM. Tarxien Temppelit koostuivat erilaisista, osin stonehengeä muistuttavista, päällekkäin pinotuista kivipaasista. Paikka paikoin oli myös nähtävissä erilaisia ornamentein koristeltuja kiviä. Nämä ovat kuitenkin vain halpoja kopioita: aidot löytyvät edellä mainitusta arkeologisesta museosta.

Siitä seuraavalle bussipysäkille odottamaan numeroa 11. Muutaman pysäkin jälkeen jäimme taas pois kyydistä; olimme nähneet viitan Cave of Darknessille (Ghar Dalam). Se on luonnon muodostama, noin 200m pitkä tunneli, jota ovat sittemmin eläimet ja ihmisetkin suojanaan käyttäneet. Vanhimmat merkit Maltan ihmisasutuksesta on löydetty tästä luolasta. Paikalla on myös pieni museo, jossa Ghar Dalamin syntyhistoriaa on kuvin ja esinein selvennetty. Reittimme varrella olisi ollut vielä pari muuta nähtävyyttä: pronssikautinen kylä ja temppeli neoliittiseltä kaudelta. Nämä eivät harmiksemme olleet yleisölle avoinna.

Loppupäivän päätimme viettää biitsillä joten jatkoimme Pretty Bay -rannalle Birzebbugaan. Ranta ei ollut nimensä veroinen, mutta kylläpä tuo parin tunnin elbaamiseen kävi. Meduusojakaan ei nähty.

Yhdeksäs päivä

Lähtö aamulla klo 8:45 Captain Morganin laivalla Maltan ympäriajelulle. Viereemme sattui istumaan tamperelainen suomalaispariskunta (terveisiä vaan Tampereelle!).

Alkumatka oli tuttua Pretty Bayhin asti. Sen jälkeen alkoivat jylhät etelärannan kalliomaisemat. Ohitimme matkan aikana Captain Morganin toisen laivan, joka oli vanha puinen kuunari. Kallioseinät olivat todella valtavia, ylettyvät jopa 250m:n korkeuteen. Maltan länsipäähän saavuttuamme kurvasimme muitta mutkitta Maltan ja Gozon välissä olevalle pienelle Cominon saarelle ja sinne Blue Lagooniin ankkuriin.

Laivamatkan aikana ostimme hlö-kunnalta pikaveneajelun cominon saarella. Vene oli samantyyppinen kuin se jolla kävimme kalamarkkinoilla, paitsi että paljon täyteen ahdetumpi. Meitä ajelutettiin luolilla, tosin yhdessäkään emme käyneet sisällä asti, vene oli siihen tarkoitukseen liian leveä. Silti oli hyvin hienon näköistä.

Veneajelun jälkeen kävimme laivassa lounaalla ja lähdimme sen jälkeen uimaan laguunille. Ylhäältä katsottuna tuntui että koko upean turkoosi laguuni on hyvin matala, joka paikassa näki pohjaan asti, kalojen temmeltämistä pystyi seuraamaan missä hyvänsä. Luonnon kauneus oli henkeäsalpaavaa.

Laskeuduimme jyrkät kiviportaat alas pienelle hiekkarantapläntille jota suurinosa kävijäkunnasta käytti astuakseen veteen, jotkut sinnikkäästi taistelivat neliösenteistä voidakseen oikaista itsensä pitkälleen. Sitten jortsiin. Laguuni ei ollutkaan niin matala kuin miltä kaukaa katsoen näytti. Harha johtui yksinkertaisesti siitä, että veden läpi näki monen metrin syvyyteen. Uitiin ainakin tunti yhtä mittaa. Pulikoitiin, otettiin valokuvia, nautittiin joka solulla.

Neljä tuntia ankkuroitumisen jälkeen oli aika jatkaa matkaa. Captain Morgan navigoi meidät Cominon saaren ympäri ja sieltä jatkoimme Maltan pohjoisrantaa pitkin takaisin Sliemaan.

Viimeinen päivä

Menimme bussilla Vallettan kautta Maltan entiseen pääkaupunkiin Rabat:iin ja sen vieressä olevaan Mdinan kaupunkiin (Silent City). Sieltä patikoimme vielä tiistai-illan juhlatamineissa olevan Rabatin kaupungin läpi St. Pauls Cathedralille. Tutustuimme kirkkoon nopeasti ja päästyämme ystävällisestä kirkkosedästä eroon, jatkoimme matkaa pyhän Paavalin katakombeille.

Viimeisenä iltanamme päätimme vielä käydä ilta-ajelun tutuksi tulleella Luzzuveneellämme. Satama oli mahtavan näköinen iltavalaistuksessa ja kaiken hyvän lisäksi meitä seurasi vielä kaunis täysikuu.

Kaikenkaikkiaan hyvin mielenkiintoinen ja monipuolinen saari, suosittelemme kohdetta varauksetta kaikille jotka hakevat etelänlomaltaan muutakin kuin hiekkarantoja; niitä ei Maltalla juurikaan ole. Sliema on hyvin keskeinen paikka, sieltä on hyvät yhteydet niin maitse kuin vesitse kaikkialle. Myös hotellimme Waterfront oli fantastinen, kannattaa käydä!

Malta liittyi EU:hun mutta ei kuulu vielä nk. Schengen -alueeseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että matkustaminen Maltalle on mahdollista pelkällä EU:n hyväksymällä henkilöllisyystodistuksella. Passitarkastuksen läpi ei silti kävellä niin kuin esim. ruotsiin mennessä, dokumentit syynätään hyvin tarkasti läpi.

Maltan viralliset kielet ovat malti ja englanti. Valuuttayksikkö on LM. Valuutta on ollut ennen ”Maltan punta”, sen nimi on vaihdettu nykyisin ”Maltan liiraksi”. Yksi LM on noin 2,46 Euroa.

Maltalla on vasemmanpuoleinen liikenne. Mikäli tästä tosiasiasta huolimatta haluaa rohkeasti vuokrata auton, on ajokortin oltava vähintään 3 vuotta vanha. Paikallisten ajotyyli ei tosin rohkaise tähän – vaikka nopeusrajoitus on taajamien ulkopuolella 60km/h ja niiden sisäpuolella 40km/h, ei niistä tunnu kukaan välittävän. Sitä paitsi omaa autoa ei Maltalla edes tarvitse. Linja-autoverkko on laaja ja erittäin hyvin toimiva.

Taksilla ajaminen on Maltalla suhteellisen kallista ja länsimaiseen ajattelutyyliin myös jonkin verran riskaabelia. Hinta on sovittava aina etukäteen (eli mistäs tietää mikä on kohtuuhinta??). Ja mitä myöhemmäksi ilta käy kun viimeinen linja-autokin on mennyt, sitä selkeämmin taksimies tunnistaa sen hetkisen arvonsa.

Sähköverkko on 240V. Maltalla on englantilaistyyliset, kolminapaiset pistorasiat. Adaptereita saa ostettua jokapaikasta, hinta taisi olla noin 1,- LM. Kannattaa myös kysyä lainaksi hotellien vastaanotoista.

Juomarahaa annetaan tarjoilijoille 10-15% loppusummasta. Muita juomarahaa saavia ammattikuntia ovat tilausajojen kuljettajat; esim. lentokenttäkyytien tai päiväreissujen kuskit. Pienin juomaraha on 0,50LM, muuten menee naurettavuuden puolelle. Hotellisiivoojille on kohteliasta jättää 1-2 LM per viikko.

Kuten ylempänä jo kävi selville; jos ei polta Marlboroa, on omat tupakat hyvä ostaa etukäteen mukaan.

Tiedot kesältä 2004